lauantai 27. elokuuta 2016

Kesä + loma =kesäloma

Varsinainen kesä taisi jo mennä, mutta mulla alkoi nyt kesäloma.. tai virallisesti se alkaa vasta maanantaina, mutta nyt on vapaa viikonloppu ennen sitä. Täytyy kyllä sanoa että on tätä lomaa jo vähän tässä odotettukin, sen verran on tuossa kuitenkin tullu tehtyä kaikenlaista extrahommaa omien työvuorojen lisäksi.. Kuten toissailtanakin lähdin pikatilauksena tilausajoon, pelastin kuulemma porukan teatteri-illan, joten kannatti lähteä. Ja kun puhun pikatilauksesta, niin puhelun loppumisesta siihen että olin käynnistämässä bussia meni 6 minuuttia.. Hämeen nopein? ;)

Lomalle on suunnitelmissa rentoutumista, loistavaa seuraa kavereista sekä rentoutumista yksinään kaukana kaikesta ja kaikista tutuista. Kodin laittamista on myös tiedossa ja se alkaa tänään.. Kohta nimittäin suunnataan auton nokka kohti ikeaa kaverin kanssa.
Ensi viikolle on tiedossa vähän hemmottelua, tilasin itselleni jalkahoidon.. sillä mun jalat huutaa välillä hoosiannaa ihan kunnolla pitkien työpäivien jälkeen.

Kaverit on toki olleet huolissaan miten mä pärjään kaks viikkoa ilman töitä?! Mä en itsekään tiedä, mutta pianhan se selviää ja työkaveri antoikin asiaan nokkelan ratkaisun; kauniisti pyytämällä voin ajaa hänen vuorojaan.. saatiin aika hyvät naurut tästä. Taidan kuitenkin pysyä pois sieltä bussin ratista ja vilkutella vaan työkavereille.

Ja kesäloma vaatii kesätukan, joten eilen melkeenpä heti kun pääsin töistä tartuin kotiparturiini ja tadaa nyt mulla on siili päässä. Tuntuu pää heti paaljon kevyemmältä ;) Ja nyt shoppailemaan.. Käsityöaikaa lienee tiedossa huomenna ;)

lauantai 20. elokuuta 2016

Minionsetti

Vihdoinkin jotain valmista ja kehtaa tännekin päivittää. Sisko siis pyysi keväällä että teen hänen vanhemmalle pojalleen minionsetin synttärilahjaksi. Tänään oli nämä kemut ja aamulla vielä neuloin ja viimeistelin nämä.. Vähän meni aika tiukille, mutta ajoissa valmiiksi.

Lankana käytin Dropsin Baby Merinoa, ihanan pehmeetä lankaa. Yhteensä sitä kuluikin humat 113g ja ne onkin tän elokuun ainoat miinukset.. Ainakin vielä, onhan tässä reilu viikko aikaa saada aikaiseksi lisää miinuksia.

Toivon mukaan nuo ovat oikeankokoisia... Innokas synttärisankari ei nimittäin tainnut ehtiä kokeilla vielä näitä kunnolla.. Lahjalistalla oli miniontavaraa muutakin.. tai siis mimmejä, niinkuin pikkuherra itse näitä kutsuu.

Uudessa kodissa alkaa olla kaikki paikoillaan, vähän ehkä kaappien sisällöt kaipaa järjestelyä, mutta sitähän voi tehdä kun siltä tuntuu.. ei niihin kukaan nää ;) Keittiön varsinkin kaipaa jotain hyllykköä tms erinäisille sekalaisille jutuille, kuten tyhjien pullojen kassille, kylmälaukuille, tms.. Reissu ikeaan pitäisi laittaa suunnitteluun. Ja keittiöön pitäisi käydä lamppu ostamassa... mulla petti laskutaito näiden mun lamppujen kanssa... en jotenkin osannut laskea että tässä kämpässä on yks huone enemmän kuin vanhassa...
Lankahuoneesta/nurkasta laitan joskus kuvia, kunhan ehdin laittaa ne laatikot sinne paremmin pinoihin. Tällä hetkellä käsityöaika on ollut aika vähissä, sillä mun työsopimus vaihtui osa-aikaisesta vakinaiseen ja tunnitkin sitä myöten nousi täysiin. Töitä siis riittää ja hyvä niin koska tää on ihan huippu työtä huippu paikassa. Mutta nyt arvon lukijat nautiskelen vapaasta lauantaista ja vapaasta viikonlopusta pitkästä aikaa!

tiistai 2. elokuuta 2016

Uus koti, missä puikot?

Eilen koitti se päivä kun muutin uuteen luukkuun. Tilaa riittää ja täällä tavarat ettii vielä hyvän tovin omia paikkojaan.. Tai minä etsin tarpeellisia tavaroita. Lankakorit pääsivät vierashuoneen nurkkaan, vai pitäisikö vaan suoraan sanoa että ne sai oman huoneen?! :D

Aikamoinen kaaos täällä on vielä vaikka paljon on jo laatikoita ja kasseja purettu. Keskeneräiset työt on ainakin vielä jemma nimisessä paikassa.. Eipä sillä, ei tänään olisi paljoa ehtinyt neuloa kun oon yrittänyt tätä kaaosta selvittää, laittanut verhoja ikkunoihin sekä pessyt pyykkiä.

Käsitöihin ja tähän kämppään liittyen mulla on kauheasti ideoita, kuten vierastossuja ja niille kori, uusia patalappuja... Näitähän riittää ja lisää tulee. Kerron enemmän kässäilyistä kunhan ne puikot tosiaan löytyy ja oon saanut jotain aikaseks.. Vajaa kaks viikkoa ois aikaa tehdä Minion-setti siskonpojalle synttärilahjaksi, saankohan valmiiksi??

Nyt menen nauttimaan saunasta ja valmistautumaan tuleviin työpäiviin!