keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Koulujuttuja

Ajattelinpa kertoa vähän miten koulussa menee. Opiskelen siis linja-autonkuljettajaksi ja olen ihan myyty ainakin tässä vaiheessa koulutusta. Ajotunteja on jota kuinkin 15 takana ja edessä vielä lukematon määrä ;)
Ensiapukurssi oli tässä just ja siellä oli hauskaa, oli tosi hyvä porukka ja huumoria riitti. Eihän kaikki mennyt niin kuin oikeesti pitäis mennä, mutta opittiin kaikki kantapään kautta asioita.

Tänään oli sitten lipunmyyntiharjotuksia. Minähän olin oikein myyntitykkinä ja näpyttelin menemään.. Päivän päätteeksi oli koneesta otettava loppu raportti ja tulos oli noin 17530€ Pikkasen siitä innostuin, ja koodit oli melko helppo oppia ulkoa. Päivän päätteeksi mun lippukasa näyttikin tältä:

Ensi viikkoa kovasti tässä jo odotellaan jotta ajotunnit taas jatkuvat. Yks päivä just ruokatunnilla todettiin että syksyllä tää loppuu ja ei ollakaan enää yhdessä. Tästä voinee päätellä että viihdytään hyvin ryhmän kesken ja meillä on hyvä ryhmähenki =D Tässäpä vielä kuvaa tuosta yhdestä ajokista millä on käyty ajelemassa ;)

Käsityörintamalla on nyt ollut hyvin hiljaista, mutta eiköhän se taas tästä virkisty kun aikaa löytyy =) Ranteitakin on toki välillä hyvä lepuuttaa =)

Oikein mukavaa vappua kaikille lukijoilleni! Olkaahan ihmisiksi juhliessanne!

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Jämäviikonloppu

Jämälankoja oon tässä nyt yrittäny tuhota enemmän ja vähemmän hyvällä menestyksellä. Toiset jämäsukat valmistui siskolle. Niihin ois toki saanu enemmänkin jämiä kulumaan mutta systerin värimaku on rajoittunut niin ettei valkoista tai muitakaan vaaleita värejä saa olla... No mun jämälaatikolla käydessä se ei oo ongelma, ei ainakaan yleensä. Nyt langat riitti just ja just ja yks pien nöttönen jäi vielä, mutta sen voi käyttää seuraavaan projektiin.



Tässäpä kuva näistä väripläjäyksistä. Aika monta nöttöstä näihin sai kulumaan, mutta eipä se paljoa tunnu kun niitä nöttösiä on kaksi laatikollista.








Viikonloppuna tai oikeestaan lauantai-iltana ilmestyi kaktus kurkkuun eli aivan järkyttävä kurkkukipu iski. Nieleminen, hengittäminen.. kaikki sattui, onneksi tuo on jo nyt helpottamaan päin. Onneksi on kotona yskänlääkettä, sitä olen hörppinyt ohjeen mukaan.

Koulusta en kuitenkaan ollut tänään pois, enkä oikein voikaan olla pois tai tulee problemos valmistumisen kanssa. Mä kun olen vielä niin juniori että mun täytyy käydä täydet tunnit ammattipätevyyttä varten.
Työharjottelupaikkaa on tässä myös tullut pähkittyä ja laitoinkin tänään viestiä yhteen firmaan joka olisi kohtuullisen lähellä ja siellä olisi monipuolisesti kaikkea tarjolla. Vapun jälkeen meen sinne tutustumaan.

Tästä mennään taas eteenpäin ja katsellaan mitä seuraavaksi puikoilta tipahtaa tai muuten tapahtuu ;)
Kiitos kommenttia kirjoittaneille, laittakaahan jatkossakin puumerkkinne :D


perjantai 17. huhtikuuta 2015

Jotain valmista

Aattelin esitellä viimeaikoina valmistuneita neuleita muutaman. Neulomistahti on koulun myötä tosiaan aika hitaanlainen, mutta koko aika on jotain kesken. Nyt olen innostunut jämäsukkien tekemisestä. Jämälankoja mulla on pari laatikollista ja niitähän tuppaa syntymään lisää melkeen koko aika...

Viimeisimpinä valmistui eilen sukat äipälle, joka ei vielä tiedä niistä mitään. Näistä löytyy nallea, fabelia, jotain regiaa ja vaikka sun mitä. Kaikki kuitenkin kutakuinkin samanpaksuisia.





 Itsellekin on valmistunut yhdet sukat, ne on kokonaan fabelia, harmaata yksiväristä sekä musta-harmaa-valkoista pätkävärjättyä. Raitojen paikkaa vaihtuu sukissa, sen tarkkasilmäiset saattavat huomatakin.














Sukulaistytölle tuli neulottua pipo, Novitan Huvila -langasta. Hermo meinasi mennä kavennusten kanssa että sain niistä siistit. Mutta lopulta onnistuivat.

Josko sitä alkaisi sitten suunnittelemaan seuraavia jämäsukkia... Tai lähinnä niitä lankoja etsiskelen tuolta laatikoistani. Seuraavien sukkien saaja ei halua valkoista ja tais olla pari muutakin väriä mitkä eivät kelvanneet joten pitää vähän penkoa.

Mukavaa viikonloppua kaikille!!

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Uus blogi

Pidempään on ollut mielessä laittaa uusi blogi pystyyn, joten josko tämä nyt tästä onnistuisi. Aiemmin olen kirjoitellut Novitan sivuilla olevalle blogiin, mutta kun ei tiedä millon ne sivut sitten häipyy bittiavaruuteen... Pääasiassa kertoilen kässäilyistäni, mutta muustakin elämästä tulee kirjoteltua.

Ruudun tällä puolella on 21-vuotias logistiikan opiskelija. Tarkemmin sanottuna musta on tulossa bussikuski, joten koulujutuista tulen siis jatkossa kertomaan myös.
Pääasiassa tekeleeni ovat itselleni tai perheen jäsenille, joskus saatan tehdä tutuillekin tilauksesta. Blogia päivittelen hyvin epäsäännölliseen tahtiin, yleensä sillon kun jotain on valmistunut.

Kaikkea saa kysyä mitä mieleen juolahtaa, ja pyrin vastailemaan. Viestiä voi laittaa myös osoitteeseen aliissinneuleet@gmail.com