Pitkästä aikaa oli kirjoneuleen vuoro, tein itelleni lehmäsukat. Nalle -lankaa kului 77g ja lehmän kaavio on muistaakseni facen voihan villasukka -ryhmästä... Löytynee varmaan myös ihan googlesta. Näissä meni pari päivää aikaa.
Jouluaattoaamu meni töissä, mutta iltapäivällä koitti sitten vapaa.. Tikuttelin itselleni heijastavat säärystimet. Red Heart:n reflectiveä kaks kerää ja vielä lisänä vironvillaa. Pitäis olla lämpöset ja sen lisäks näkyä pimeellä.
Nyt mulla on puikoilla tulossa mustat samanlaiset.
Mitäs muilla on puikoilla ja mitä suunnitelmia ens vuodelle käsitöiden saralle??
keskiviikko 28. joulukuuta 2016
keskiviikko 21. joulukuuta 2016
Sukkaset
Itellekin tarvii välillä tehdä sukkia, koska niitähän ei voi olla koskaan liikaa, eihän? Vaihteeks tein varrettomat sukat.
Lankana Hot Socks Flash ja sitä kului 49g
Facen puolella osallistun JaKKe -haasteeseen eli Jouluaatosta Keskikesään. 24 työtä.. mä tässä oon alkanut listaamaan mitä kaikkea haluisin tehdä.
Tällä hetkellä lista näyttää hyvin lyhyeltä, sillä siinä on vasta yksi työ.. Jouluaattoon eli lauantaihin on vielä aikaa ja eikä kaikkia töitä ole suinkaan tarkoitus aloittaa heti.
Tässä aamusella selailin muita kässäblogeja, sain sieltä pari hyvää ideaa, tällä kertaa askarteluideoita.. Tästä se ajatus sitten lähti liikkeelle.. katsotaan ensi vuonna mitä mä saan aikaan.
Kaikille oikein mukavaa joulua, yhdessä, yksin, töissä, kotona.. missä ikinä olettekaan!

sunnuntai 4. joulukuuta 2016
Pipoja, käsineitä ja muuta mukavaa
Nyt tuleekin liuta kuvia tänne. On tässä parin viime viikon aikana enemmän ja vähemmän saanut jotain valmiiksi.
Ekassa kuvassa on siskon yösukat Lima-langasta. Nyt vasta katoin tuota kuvaa niin näyttää siltä että tuo sukka ois järjettömän kokonen, mut ihan normi 37-koon sukka ilman vartta.
Intialaista kiilapeukkua oon kokeillu myös. Kahdet jämälankalapaset tuli tehtyä, tässä ensimmäinen valmis.
Kumpikin pari odottaa omistajaansa vielä, ovat tällä hetkellä tuolla lahjakorissa.. Ja mun lahjakori on ämpäri vielä tällä hetkellä, en oo löytäny vielä sellaista koria kun halua. Vaikka sama kai se on missä pytyssä nuo omistajaansa oottavat.
Kummituspoika oli täällä taannoin ja lainas mun pipoa.. No mulla oli sitä lankaa vielä ja niinpä mä tekasin kummituspojalla oman raitapipan ens keväälle. Musta ja lila sopii hyvin yhteen.
Pipa ja kämmekkäät piti tehdä mätsäämään kun kerta lankaa riiti. Kaksi kerää Holst Garn:n Highlandia värissä magnolia.
Ihastuin tähän väriin ihan totaalisesti.. ei ne muutkaan värit huonoja ole, mitä olen titityyn verkkokaupassa vakoillut.
Pipo on tehty kaksinkertaisella langalla ja kämmekkäät ihan yksinkertaisella. Pitkästä aikaa ei jääny jämäpalleroa.. olisikohan yhteensä metrin pätkä jäänyt.
Molemmat on olleet jo koekäytössä. Pipo on oikein kiva eikä oo liian kuuma vaikka kaksinkertaisella langalla tein.
Kuvasta sain kätevästi oman naaman sensuroitua.. Mä kun en kuvissa viihdy, enemmän kameran toisella puolella.
Äipälle tein Red Heart:n Helsinki-langasta pipan kun toive tuli. Tää oli sellainen yhen illan projekti.
Ja nyt vasta tätä kirjottaessa tajusin et miks ihmeessä mä en ottanu kuvaa tosta piposta äipän päässä kun se täällä oli.
No tulihan tosta hieno kuva noinkin.
Loppu kerä läksi sitten äitin matkaan.. Vielä on tuolla nurkassa kassillinen lankoja mistä ois tarkotus päästä eroon.
Eilen olin yhden ystävän luona, siellä oli vähän herkkuja, oriflameja, kampaaja ja hieroja.. sekä laukkukauppa Miukun tiuku.
Oli ihan pakko ostaa itelleni uus kukkaro, etenkin kun löyty näin ihana kuosi. Mähän oon lääpälläni näihin minioneihin.
Äiti lupas mulle minion-kankaasta tyynynliinat jättityynyihin.
Että näihin kuviin ja tunnelmiin!

maanantai 28. marraskuuta 2016
Retki Porvooseen
Vapaapäivä, mikä ihana asia! Lauantaina sain idean että näin vapaapäivänä vois lähtee käymään jossain. Laitoin sitten hyvälle ystävälle viestiä että oisko tärskyt mitään.. Hänen aikatauluun passas lounas ja täytyyhän sitä ihmisen syödä elääkseen tai elää syödäkseen.
Mä olin jo hyvissä ajoin liikenteessä, koska omassa pihassa piti auto ensin kaivaa muutaman sentin lumikerroksen alta ja saada se ees jokseenkin lämpöseks. Porvooseenkin ehdin oikein hyvissä ajoin ennen sovittua lounastärskyä joten shoppailemaan!
Brunberg on ihan vakio paikka missä pitää käydä kun Porvooseen menee. Sieltä lähti mukaan mm. mansikkasuukkoja, konvehtejä, tryffeliä ja pistaasisuklaata..
Sen jälkeen suuntasin Petris Chocolate Roomiin, siihen melkeen naapuriin. Ja liikuin siis vaan vanhassa Porvoossa. Petrin paikasta lähti suklaapraliineja mukaan.. Aivan ihania.. Tää paikka jäi itseasiassa mieleen telkkuohjelmasta Suomen paras leipomo. Siitä kuolasin niitä kaikkia ihania kakkuja ja muita. Kyllä tuonne kahvilaan tarvii mennä maisteleen niitä kakkujakin joskus.
Kuten kuvasta näkyy niin kaunis aurinkoinen päivä. Pikku pakkanen ja tuuli teki siitä toki hiukan kylmän mutta, sitähän vartenhan matkassa oli mm. huivi, kämmekkäät ja sormikkaat.
Tekipä hyvää kävellä kaikessa rauhassa tuolla ulkona ja ihastella maisemia. Pitäis ehkä useamminkin lähtee vapaapäivinä jonnekin kotoa.
Ei tältä reissulta ilman lankaostoksia selvitty.. Teetee Shop oli kans ihan siinä kulmilla ja kun aikaa oli niin pistäydyin sielläkin. Mukaan lähti kaksi vyyhtiä Elegant:a. Näistä mä teen ison huivin itelleni, malli on vielä vähän auki, mutta enköhän mä jotain kivaa keksi.
Paljonhan sieltä vanhasta Porvoosta jäi vielä näkemättä, mutta jäi jotain seuraavaankin kertaan. Lounastreffit oli Ravintola Hanna-Mariassa, aivan ihanaa kotiruokaa, edullista ja hyvää! Suosittelen vahvasti jos Porvoon suuntaan joskus eksytte.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016
Joulu
Marraskuu alkaa olla jo puoli välissä, monilla on varmasti jo joulu
mielessä. Osalla ollut jo pidempään ja osa ei vielä oo harkinnutkaan
sitä. Koska jakaahan se mielipiteitä, toiset tykkää ja toiset ei. Itse
kuulun enemmän tähän jälkimmäiseen porukkaan. Perheenjäsenille tulee
hankittua/tehtyä jotain pientä jouluksi, mutta muuten en siitä juurikaan
enää välitä.
Mitenkä te lukijat, ootteko jouluihmisiä? Joko ekat piparit ja tortut on tehty? Vai eikö vois vähempää kiinnostaa? Millaisia lahjoja ootte miettineet? Kaikki kaupasta vai jotain itsetehtyä?
Kummituspoika on yks niitä harvoista kuka kuuluu mun lahjottavien joukkoon. Hälle teinkin villasukat, pysyy pikkuvarpaat lämpösinä. Lankana oli Regian 4-fädig color, jota kului yksi 50 gramman kerä kokonaan, vain muutaman sentin langanpätkät ei päättelystä yli.
Näiden sukkien lisäksi tähän vapaaseen viikonloppuun on kuulunut jokunen leffa ja lankavaraston inventaario. Kaikkee kivaahan sieltä löytyy, tuli taas paljon ideoita, mutta saa nähä miten toi toteutuspuoli sitten menee... Puolet ehtii varmaan unohtua tai vähintään vaihtua ;)

sunnuntai 6. marraskuuta 2016
Piäkallot vai ufot?
Kirjoneuleet ei oo oikein ollu mun juttu koska en jaksa/tykkää lukea ohjeita tai kaavioita. Facen ihmeellisessä maailmassa näkee vaikka mitä ihania tehtyjä juttuja. Siellä törmäsin pääkallokuvioon.. Ja siitä se ajatus sitten lähti, siskolle lapaset.
Siitä se eilen aamulla lähti. Koska tää on KyJy-työ niin loi alotussilmukat jo lokakuun puolella, mutta muuten tikuttelin oikeastaan koko eilisen päivän näitä.
Lankaa mulla kului 85g. Koko vuoden langankulutus on 1,5kg miinuksella vaikka viime kuussa mulle kotiutuikin aika paljon lankaa.
Tää oli joka tapauksessa aika kiva kuvio ja sitä oli helppo seurata ilman että joka silmukan jälkeen tarvitsi tarkastaa mitä seuraavaksi.
Kaverin tilauksesta oon maininnut aiemminkin, nekin valmistui eilen aamusella. Kaks paria ruttusukkia, mukavaa vaihtelua perussukkiin.
Toiveena oli harmaat joten nappasin tuon sävyn kun sitä oli eniten mun varastossa...
Harmaata pitäis käydä kotiuttamassa jossain kohtaa lisää, koska sitä tarvii aina (välillä). Yksittäisiä keriä löytyy vähän joka sävyä, mutta niillä ei pitkälle pötkitä.
Nää oli kaikki KyJy-töitä ja niitä on enää yks kesken. Tossu pari Isoveli-langasta. Vielä en oo päättäny teenkö yks väriset vai raidalliset, niistä varmaan lisää seuraavassa postauksessa..
Aurinkoista talvisunnuntaita kaikille!

torstai 27. lokakuuta 2016
Leivontapäivä
Päätinpä tossa aamulla kun lopettelin työvuoron että tänään leivotaan. No sittenhän katotaan mitä kaapissa on ja mitä tekis mieli. Siitä syntyy suklaapiirakkaa.
Pohjassa on suklaata ja päällä on suklaata, valkosuklaahippuja, strösseliä ja tomusokeria.
Pellillinen tätä tuli, siitä jäi itselle muutama pala, mutta vein mä tuonne alakertaan pojillekin syötäväksi ja sadepäivän piristeeksi.
Leipomisen lisäksi tänään on tarkoitus tikuttaa tilaussukkia eteenpäin. Tilauksessa on kaks paria harmaita ruttusukkia... Väri ei nyt ehkä tähän vuodenaikaan nähden ole se kaikkein innostavin, mutta kohtalaisella vauhdilla on eka sukka edennyt. Esittelen ne kuvan kera kunhan saan ne valmiiksi. Jos vaan ehdin niin niiden olisi tarkoitus olla kahden viikon päästä valmiiksi.
Yhet perussukat sain alkuviikosta valmiiksi, nää on arviolta kokoa 42. Lankavarasto supistui huimat 146g, tuntuu pieneltä kun sinne on kotiutunut tässä kuussa yhteensä 3250g lankaa...
Solmussa -blogissa oli värityskirja-arvonta, palkintona Burleski-värityskirja. Ja yllätys yllätys, mä olin se onnekas joka sen sai! Yllätyin tästä, niin harvoin tulee mitään tuommosia arvontavoittoja. Ja kuten arvontaan osallistuessa kirjoitinkin niin mä annan tän kirjan mun siskolle, se kun tykkää burleski-jutuista.
Tälläinen sadepäivä täällä ja tää päivä on vasta puolessa.. Tänään ehtii vaikka sun mitä vielä.
Nyt kuitenkin pala piirakkaa!

maanantai 24. lokakuuta 2016
2,5kg eikä siinä vielä kaikki...
Mun lankavarasto on nyt päässy lihomaan, vaikka kuinka oon yrittäny sitä laihduttaa taas tämänkin vuoden aikana. Kyllähän tässä tietysti jotain on puikoilla koko aika ja välillä jotain valmistuukin. Lauantaina vietin tuparit vol 2 neuleystävien kanssa. Lahjoissa oli yhteensä 1,75kg lankaa.
Noh sitten eilen sunnuntaina lähin extempore ostosreissulle ja hupsista vaan sieltä tuli vajaa kilo lisää lankaa, tuli osa oli alessa (sehän on aina hyvä syys ostaa). Ja noh tänään lähti vielä pieni tilaus novitalle muutamasta Nalle ja Joki -kerästä.. Nyt pitäis sitten puikkojen suihkia urakalla jotta saan pidettyä tän vuoden miinusmerkisenä langankulutuksen suhteen.
Tässä siis pieni kollaasi lauantailta. Hyvin epämääräisesti näkyy mitä sain tuparilahjaksi, mutta lankojen värit näkyy tässä parhaiten.
Oli myös pakko ostaa pinkkejä kukkia kun kaupassa ne huomasin, niin mun värisiä <3
Ekassa kuvassa Novitan kamppislanka Retki, siitä tulee jotain ihan mulle itelle. Keskimmäisessä kuvassa kassillinen lankaa, lähinnä seiskaveikkaa, mutta onpahan siellä myös nallukkaa, fabelia ja regiaakin.
Ja tietty kahvi ja tee on vakiojuomat oli kutsut mitkä tahansa. Kahvia mun kaapista löytyy, siitä äiti pitää huolen täällä käydessään, nyt tosin ostin elämäni ensimmäisen kahvipaketin ihan itse itselleni. Sekä muumiteetä, muuton yhteydessä silloin parisen kuukautta sitten hävitin ne pari teepussia mitkä on seuranneet mua ties mistä kaukaa.
Yks tuparivieraista multa utelin sitten että oisko jotain toiveita. Kerroin sitten mun mukitoiveesta. Oon siis pidemmän aikaa ettiny mukia jossa ois koko enemmänkin. Niinpä sitten sain tän ihanan mukin, nyt saan kunnon iltakaakaot sillä tähän mahtuu 7,5 dl nestettä (joo kyllä mun oli mitattava tää).
Aivan mahtavaa kun ei iltapalalla tarvii tehdä/juoda montaa kupillista, yksi riittää.
Ja kyllähän tuolle painoakin himpan verran kertyy.
Jos sitten päästäis siihen eiliseen shoppailureissuun, joka siis lähti siitä että aloin miettimään siskon pääkallolapasiin lankoja.. Mulla oli ajatuksena Nallen kevät/kesä lankakartassa ollut keväänvihreä, eipä sitä tosin kaupoissa ollut (lähti tänään tilaukseen novitalta, kuin myös suomen lipun sininen nallukka).
Eikä muuten oo tuota raitaakaan enää tässä uusimmassa kartassa, sitä sentään lyösin paikallisen Tokmannin alekorista, kuten tuota Nostalgiaakin. Tarttui nuo Duotkin sieltä mukaan ja tuo kakkukupu.. Oon harmitellut ettei mulla sellaista oo ja kuitenkin aina välillä tulee joku kakku leipastua. Ja tuo maksoi vaan 3€ eli sehän oli jo melkeen ilmanen niin kyllähän se mukaan tarttui.
Kuvun päällä näkyy lankaa jota moni varmaan jo ihmettelee että mitä toi on?? Novita 7veljestä Jenkka on sen nimi, kamppislanka jota myy ymmärrykseni mukaan vain Citymarketit. Noiden kolmen lisäksi ainakin meidän cittarissa oli vielä pari muutakin väriä, mutta ne ei mua puhutelleet jotain saivat jäädä sinne.
Mutta jotta tää ei mee ihan shoppailuks niin oon mä sentään yhet lyhytvartiset sukat saanut valmiiksi. Lankana Novitan 7veljestä Viidakko Seepra.
Mulla alkaa olla aika hyvä kasa tuolla jo sukkia ja tossuja vieraille tai vaikka viemisiksi jonnekin. (Jos mä vaan joskus jonnekin kerkeisin muuallekin kun töihin..)
Heijastimet, taikaviitat, lamput ja muut heijastavat/valoa tuottavat killuttimet roikkumaan jottei kukaan jää minkään alle ja kenties pääsette vielä bussiinkin kun kuski näkee teiät ajoissa sieltä pimeän tien varresta.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016
Tossukat ja sukkaset
No niin, vihdoin aikaa ja inspiraatiota tälläytyä koneen äärelle. Ja pääsenpä näyttämään mitä kaikkea on tässä tullut tehtyä valmiiksi asti, samalla toki mietin että mitähän aloittaisin seuraavaksi.
Laitetaanpa nää vielä siihe järjestykseen missä valmistuivatkin. Viikko takaperi tikuttelin nämä sukat valmiiksi. Lankana Hot Socks Flash ja terässä raidoittajana Lidlin Anika sukkalanka. Lankaa kului huimat 52g ja koko on noin 38. Varressa valepalmikkoa, teräosa sileää.
Varsinaisessa langanostolakossa en ole, mutta olen pyrkinyt hillitsemään ostamista ja olenkin siinä onnistunut mielestäni iha kiitettävästi, sillä tähän torppaan olen kantanut tänä vuonna 4,7kg lankaa ja varastoa on tähän mennessä tikutettu lähes 9,1kg. Melkeenpä siis kilon verran kuussa on tullut miinusta.. ei toki oikeasti ihan niin tasaisesti. Mutta ehkä tää yli 50kg varasto supistuu sillee sopivasti ;)
Novitan Joki-langasta huovutetut tossut. Koko 39 ja lankaa kului 108g.
Vieraskori alkaa pikkuhiljaa täyttymään erilaisista tossuista ja sukista. Sit ei puutu muuta kun ne vieraat ;)
Viiminen tossupari onkin aivan uunituore ja toteutettu täysin jämälangoista. Näihin meni lankaa 90g ja ohje bongattu jostain blogista, vaan eihän mulla enää oo mitään käryä että mistä.
Aina oikein neuloen tehdyt neliöt joista reunoja ommeltu kiinni. Oli aika hauska tehdä. Näin koko on noin 37-38.
Kuten näistä parista kuvasta voi huomata niin oon mä oppinu uuden puhelimen kuvanmuokkausta jo käyttämään ;) Se blogger -sovellus vaatii toisiaan vielä perehtymistä, mutta ehkä se siitä ajan kanssa suttaantuu... toivossa ainakin on hyvä elää.
Nauttikaahan kaikki syksystä ja syyslomasta ne joilla sellainen on!

perjantai 14. lokakuuta 2016
Kuulumisia
Heipsan kaikki, täällä ollaan edelleen. En oo kadonnut mihinkään. Sain viikko sitten uuden lelun eli puhelimen ja mulla on nyt blogger-sovellus tässä (joo parhaillaan tätä kirjotan puhelimella).
Mulla on tuossa jotain valmiina mutta en oo saanu niitä päivitettyä tänne kun en saa laitettua kuvia tällä. Joten jos viisaammilla on antaa neuvoja niin otan vastaan. Käyttiksenähän tässä on Android joka myös on mulle ihan uus tuttavuus.
Koneella oon ehtinyt niin harvoin istumaan että oisin sillä saanut aikaseksi päivittää. Mutta ehkä viikonloppuna on siihen aikaa. Tänääm selviä vaihtelenko vuoroa vai saanko mennä alkuperäisen suunnitelman mukaan.
Heijastimet kaikille heilumaan, lämpöisesti päälle ja eikun ulkoilemaan!
perjantai 30. syyskuuta 2016
Blingbling pipa
Kaikesta "kiireestä" huolimatta oon saanu jotain ihan oikeesti valmiiksi ja ylipäätään käsityöt on alkaneet taas kiinnostaa enemmänkin kuin parin silmukan verran. Äiti pyysi multa jo viime talvena pipoa jollain kivalla pitsikuviolla. Langatkin sain jo keväällä, mutta vasta nyt jaksoin innostua niin paljon että sain pipon aikaseksi.
Lankana mulla oli novitan sädettä ja tähän pipaan sitä kului 43g.. Malli löytyy myös novitalta, naisen pitsipipo nimellä. Toisin sanoen toi on itseasiassa valepalmikkoo.
Alotin sukkia tekemään myös kyseiselle kuviolla, ne on vielä ihan vaiheessa, joten niistä lisää myöhemmin.
Aiemminkin oon maininnut että haluan tehdä vierassukka-/tossukorin. No ensimmäiset täytteet koriin on jo kuivumassa. Eilen alotin ja tänään sain valmiiksi huovutetut tossut novitan purosta, väri ilo. Sitä kului yhteensä 117g.
Näissä meni aika kivasti nuo värit samoihin kohtiin vaikka en niitä tarkoituksella kohdistanutkaan.
Tossut kävi jo koneessa ja kerta riitti. Nyt vaan odottelen että nuo kuivuu.
Toki mun pitäis myös hankkia se kori mihin mä nää kaikki vierastossut ja sukat sitten aikanaan laitan.
Värikästä syksyä kaikille! Nauttikaa ;)

tiistai 20. syyskuuta 2016
Kirja, lankaa, lapaset..
Hellurei pitkästä aikaa! Kesäloma loppu viikko sitten ja nyt voikin hyvin kysyä että onko siitä tosiaan vasta viikko?! On nimittäin ollut sen verran reippaasti noita töitä. Lomalla en juurikaan puikkoja heilutellut, luin pitkästä aikaa pari kirjaa.
Viime päivinä on alkanut käsityöt pikkuhiljaa taas maistua..Hot Socks:n Flash -langasta tein lapaset loppujen lopuksi. Vielä en tiedä jääkö nää omaa käteen vai lähtevätkö maailmalle, aika näyttää. Lankaa kului huimat 43g ja tää oli yks KyJy-töistä.
Huomasivatko muuta Lankamaailman sukkalanka-alen (joka ikävä kyllä loppui jo sunnuntaina...)?? Itse hairahduin tilaamaan sieltä jokusen Zauerball-kerän. Aikalailla samaan syssyyn bongasin facen Lankahamstereista yhden käsityökirjan; Käsityön Pikkujättiläinen.
Molemmat paketit sain tänään hakea postista... Lankaa eksyi mulle 6 kerää eli 600 grammaa. Varsinaisia suunnitelmia näille ei VIELÄ ole, mutta ideoita löytyy vaikka muille jakaa. Kirjassa on kaikkea käsitöihin liittyvää, muutakin siis kun neulontaan ja virkkaukseen liittyvää.
Vielä palatakseni kesälomaani niin laitanpa teille tähän muutaman maisemakuvan maistiaisiksi.
Aurinkoisia päiviä riitti, vain yksi sadepäivä oli välissä muttei se haitannu... taisin sinä päivänä tehdä pisimmän kävelylenkkini
Tota tyyntä järven pintaa oisin voinu tuijotella ja katella vaikka miten pitkään. Laiturin nokassakin vietin kirjan kanssa aikaa. Kävin myös soutelemassa.
Viikon luontoeläinkuva, pikkuruisen sammakon bongasin pihasta ihan sattumalta ja sain siitä jopa noinkin hyvän kuvan.
Sorsia oli iltaisin laituri täynnä, mutta en saanut niistä kovinkaan hyvää kuvaa..
Kovasti kyllä kaipaan tuonne jo nyt takaisin.. ehkä taas ens vuonna lomalla pääsen sinne.
Aurinkoista ja syksyistä viikon jatkoa kaikille!

sunnuntai 4. syyskuuta 2016
Mökkiloma
Eka kesälomaviikko on mennyt jo ja toinen edessä. Eilen tulin mökille, jossa ollaan perheen kanssa käyty joskus muinoin.. laskeskelin että oon itse täällä viimeks käynyt noin 12 vuotta sitten. Oli siis aika palata katsomaan miten paikka voi muuttua reilussa vuosikymmenessä. Ja onhan tää muuttunu, mutta silti omistaja tunnisti mut sukunimestä kun soittelin kesällä ja varasin mökkiä.
Eilen oli lämmin, aurinkoinen päivä.. Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni soutelemassa.. Pulahdin myös uimaan, vaikka vesi on jo kylmää.. Illalla tuo sitten kostautui, sillä olin aivan varpaat jäässä. Noh, mä en lähde oikeastaan minnekään ilman villasukkakasaa ja pitkää villapaitaa.
Syttyi se sittenkin, nimittäin takka ja saunan kiukaan kanssa vielä tappelen... mä olenkin sanonut ettei musta saa pyromaania, ei sitten millään... Meinas tänäänkin loppua kärsivällisyys noiden puiden syttymisten kanssa... Paperin ja pahvin saan kyllä palamaan mutta puu on ihan oma lukunsa... ja mun kärsivällisyys.
Olikohan se kevättä kun sain valmiiksi ne Regian Active-langasta tehdyt sukat? Ne oli mulla tänään mettä lenkillä jalassa ja ai että kun on hyvät sukat. Vaikka mulla kastui kengät läpimäräksi ja sukatkin siis kastui niin varpaat pysyi lämpösenä.
Voitteko muuten kuvitella etten oo tarttunu täällä puikooihin vielä kertaakaan?? Sen sijaan oon innokkaasti lukenut kirjaa ja kuunnellut musiikkia, mitä kotona teen hyvin harvoin.
Kovasti oisin myös halunnut laittaa pari maisemakuvaa joista itse tykkään vaan jostain syystä se ei nyt onnistu :( Laittelen niitä sitten kun pääsen kaupunkiin parempien yhteyksien päähän.
Nauttikaahan kaikki alkavasta syksystä!

torstai 1. syyskuuta 2016
Ei oo lomailu helppoa...
Uskokaa tai älkää mut ei tää lomalla oleminen helppoa ole! Viime viikonloppu oli vapaata jo, siivoilin ja laittelin viimeisiä tavaroita paikoilleen keittiössä, jossa äiti oli laatikoita purkanut.. Toki käytiin kaverin kanssa siellä ikeassa, josta löysin keittiön nurkkaan kaapin, siitä kohta lisää... Mutta maanantai, eka lomapäivä.. Kävin aamulla kaupassa ihan rauhassa ja jo ennen puolta päivää oli fiilis että saisko mennä töihin?!?!??!
Noh, en sentään soittanu pomoille et keksikää mulle nyt jotain, vaan laitoin DVD:n pyörimään ja nostin jalat ylös. Mutta montaa kertaa sen päivän aikana oli fiilis että mä haluun töihin.
Tiistaista lähtien mulla on ollut tässä pientä ohjelmaa ja olenkin pikkuhiljaa päässyt lomafiilikseen. Olen jopa aloittanut pari uutta käsityötä ja saanut toisen niistä valmiiksi.
Kerronpa sitten vähän uudesta keittiön kaapista... Kuten kuvasta näkyy niin aika kiva kaappihan tää Brimnes -sarjaan kuuluva kaappi on. Mä vaan annoin sille nimeks Karsee Kaappi, koska kokoaminen tuotti hiukan ärräpäitä ja päänvaivaa.. Ja esimerkiksi ovien kiinnittäminen piti tehdä vähän vaikeamman kautta.
Kaappi on kuitenkin kasattu ja se on saanut sisältöä..
Karseella Kaapilla on myös veli; Perkeleen Penkki.. joka sekin on ikeasta ostettu.. Tähän hätään mulla ei nyt siitä ole kuvaa, mutta siis Tjusig -niminen säilytyspenkki, jossa siis pari hyllyä kengille.
Käsitöistä... Ne on alkaneet taas maistua enenevässä määrin ja mun sohvapöytä alkaa olla kuorrutettu keskeneräisillä töillä.
Synttärilahjaksi sain kaks kerää TeeTeen Pallas -lankaa, josta tekasin itelleni pipon
Lilaa ja mustaa Pallasta kului yhteensä 42 grammaa, joten niistä sais vielä jotain muutakin... Ehkä kämmekkäät? Tai toisen pipon?
Jätän ne nyt hautumaan ja odottamaan ideaa, kyllä se sieltä tulee ;)
Pipon lisäksi päätin tehdä käsineet. Puhutaan nyt käsineistä koska en oo vielä päättänyt tuleeko näistä kämmekkäät, kynsikkäät, sormikkaat vai lapaset?! Pian se pitäisi päättää kun olen siinä kohtaa missä pitäis alkaa tehdä sormien reikiä tai olla tekemättä.
Näistä tuleekin aika päheen väriset eikö vaan? Lankana Hot Socks:n Flash musta-keltaisena. Luulis näiden käsineiden löytyvän sitten repun pohjalta paremmin kun täysin mustien...
Ja hei, mitä oliskaan loma ilman lankaostoksia?? No ei yhtään mitään.. olin ettimässä ihan jotain muuta cittarista, kun bongasin että siellähän lankoja tarjouksessa.. Yhteensä neljä kerää Nallen Taikaa pomppas mun mukaan ja mitkä herkkuvärit, vaika itse sanonkin.
Vähän tässä mietin että hyppäiskö nää kerät marinoitumaan tuonne lankalaatikkoon vai lähtiskö nää mökkimatkalle mukaan?
Lauantaina ois sinne lähtö ja ainoa mitä oon jo pakannut niin käsityökassi.. sieltäkin voi vielä jotain puuttua, täytyy huomenna katsoa.
Kertokaan miten te ootte päässeet lomafiiliiksiin? Meneekö siihen päivä, kaks vai kolme? Ja mitä se vaatii; täysin vapaata vai jotain pientä kivaa tekemistä?

lauantai 27. elokuuta 2016
Kesä + loma =kesäloma
Varsinainen kesä taisi jo mennä, mutta mulla alkoi nyt kesäloma.. tai virallisesti se alkaa vasta maanantaina, mutta nyt on vapaa viikonloppu ennen sitä. Täytyy kyllä sanoa että on tätä lomaa jo vähän tässä odotettukin, sen verran on tuossa kuitenkin tullu tehtyä kaikenlaista extrahommaa omien työvuorojen lisäksi.. Kuten toissailtanakin lähdin pikatilauksena tilausajoon, pelastin kuulemma porukan teatteri-illan, joten kannatti lähteä. Ja kun puhun pikatilauksesta, niin puhelun loppumisesta siihen että olin käynnistämässä bussia meni 6 minuuttia.. Hämeen nopein? ;)
Lomalle on suunnitelmissa rentoutumista, loistavaa seuraa kavereista sekä rentoutumista yksinään kaukana kaikesta ja kaikista tutuista. Kodin laittamista on myös tiedossa ja se alkaa tänään.. Kohta nimittäin suunnataan auton nokka kohti ikeaa kaverin kanssa.
Ensi viikolle on tiedossa vähän hemmottelua, tilasin itselleni jalkahoidon.. sillä mun jalat huutaa välillä hoosiannaa ihan kunnolla pitkien työpäivien jälkeen.
Kaverit on toki olleet huolissaan miten mä pärjään kaks viikkoa ilman töitä?! Mä en itsekään tiedä, mutta pianhan se selviää ja työkaveri antoikin asiaan nokkelan ratkaisun; kauniisti pyytämällä voin ajaa hänen vuorojaan.. saatiin aika hyvät naurut tästä. Taidan kuitenkin pysyä pois sieltä bussin ratista ja vilkutella vaan työkavereille.
Ja kesäloma vaatii kesätukan, joten eilen melkeenpä heti kun pääsin töistä tartuin kotiparturiini ja tadaa nyt mulla on siili päässä. Tuntuu pää heti paaljon kevyemmältä ;) Ja nyt shoppailemaan.. Käsityöaikaa lienee tiedossa huomenna ;)

lauantai 20. elokuuta 2016
Minionsetti
Vihdoinkin jotain valmista ja kehtaa tännekin päivittää. Sisko siis pyysi keväällä että teen hänen vanhemmalle pojalleen minionsetin synttärilahjaksi. Tänään oli nämä kemut ja aamulla vielä neuloin ja viimeistelin nämä.. Vähän meni aika tiukille, mutta ajoissa valmiiksi.
Lankana käytin Dropsin Baby Merinoa, ihanan pehmeetä lankaa. Yhteensä sitä kuluikin humat 113g ja ne onkin tän elokuun ainoat miinukset.. Ainakin vielä, onhan tässä reilu viikko aikaa saada aikaiseksi lisää miinuksia.
Toivon mukaan nuo ovat oikeankokoisia... Innokas synttärisankari ei nimittäin tainnut ehtiä kokeilla vielä näitä kunnolla.. Lahjalistalla oli miniontavaraa muutakin.. tai siis mimmejä, niinkuin pikkuherra itse näitä kutsuu.
Uudessa kodissa alkaa olla kaikki paikoillaan, vähän ehkä kaappien sisällöt kaipaa järjestelyä, mutta sitähän voi tehdä kun siltä tuntuu.. ei niihin kukaan nää ;) Keittiön varsinkin kaipaa jotain hyllykköä tms erinäisille sekalaisille jutuille, kuten tyhjien pullojen kassille, kylmälaukuille, tms.. Reissu ikeaan pitäisi laittaa suunnitteluun. Ja keittiöön pitäisi käydä lamppu ostamassa... mulla petti laskutaito näiden mun lamppujen kanssa... en jotenkin osannut laskea että tässä kämpässä on yks huone enemmän kuin vanhassa...
Lankahuoneesta/nurkasta laitan joskus kuvia, kunhan ehdin laittaa ne laatikot sinne paremmin pinoihin. Tällä hetkellä käsityöaika on ollut aika vähissä, sillä mun työsopimus vaihtui osa-aikaisesta vakinaiseen ja tunnitkin sitä myöten nousi täysiin. Töitä siis riittää ja hyvä niin koska tää on ihan huippu työtä huippu paikassa. Mutta nyt arvon lukijat nautiskelen vapaasta lauantaista ja vapaasta viikonlopusta pitkästä aikaa!

tiistai 2. elokuuta 2016
Uus koti, missä puikot?
Eilen koitti se päivä kun muutin uuteen luukkuun. Tilaa riittää ja täällä tavarat ettii vielä hyvän tovin omia paikkojaan.. Tai minä etsin tarpeellisia tavaroita. Lankakorit pääsivät vierashuoneen nurkkaan, vai pitäisikö vaan suoraan sanoa että ne sai oman huoneen?! :D
Aikamoinen kaaos täällä on vielä vaikka paljon on jo laatikoita ja kasseja purettu. Keskeneräiset työt on ainakin vielä jemma nimisessä paikassa.. Eipä sillä, ei tänään olisi paljoa ehtinyt neuloa kun oon yrittänyt tätä kaaosta selvittää, laittanut verhoja ikkunoihin sekä pessyt pyykkiä.
Käsitöihin ja tähän kämppään liittyen mulla on kauheasti ideoita, kuten vierastossuja ja niille kori, uusia patalappuja... Näitähän riittää ja lisää tulee. Kerron enemmän kässäilyistä kunhan ne puikot tosiaan löytyy ja oon saanut jotain aikaseks.. Vajaa kaks viikkoa ois aikaa tehdä Minion-setti siskonpojalle synttärilahjaksi, saankohan valmiiksi??
Nyt menen nauttimaan saunasta ja valmistautumaan tuleviin työpäiviin!

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016
Pretty Basic vai onko sittenkään?
Kesäkuun lopulla aloittelin innokkaana neulomaan ihan ohjeen mukaan huivia yhtenä KyJy-työnä. Innokkaana siksi että ohje oli helppo eikä sitä tarvinut koko aika katsoa. Tosin mun varmaan ois pitäny lukea se pariin otteeseen ennen kuin aloin tekemään. Ohje oli siis Janina Kallion Pretty Basic (löytyy ravelrystä) ja bongasin sen jostain blogista kevään aikana.. en vaan enää muista että kenen blogissa se oli enkä ollut sitä laittanut itselleni muistiin.
Joka tapauksessa, huivi on nyt pingotusta vaille valmis. Pingotus on pakko jättää odottamaan muuton jälkeistä aikaa koska mulla on aikamoinen kaaos täällä muuttolaatikoiden ja nyssyköiden keskellä. Vähän omalla sovelluksella tuli tuo huivi tehtyä. Paremman kuvan lupaan ottaa pingotuksen jälkeen, mutta näkeehän tuosta kuinka ihanan värisistä blingbling-langoista tuo on tehty.
Lankana mulla oli King Cole Galaxy DK, kolmessa värissä Jupiter (harmaa), Amethyst (lila) ja Pink Tourmaline (pinkki). Lankaa kului kaikkiaan 5 kerää; 3 harmaata, 1 lila ja 1 pinkki.
Lilalla ja pinkillä oon tehnyt reikäkerrokset tuohon ja harmaa on sileetä. Nuo reikäkerrokset olisi siis pitäny tehdä aina tietyn kerrosmäärän jälkeen, mutta huolimattomasti kun luin niin...
Kokoa tällä huivilla myös on reippaasti, pitkä sivu lähentelee varmasti kahta metriä.
Aikanaan ostin vain kaksi kerää tuota lankaa ja mietin mitä tekisin niistä.. en keksiny silloin ja nuo jäivät hautumaan. Alkukesästä hain sitten kolme kerää lisää ja paikallisen lankakauppiaan kanssa mietimme kuinka monta kerää mun tarvis ostaa lisää... Koska huivin pitää olla ISO.
KyJyt etenee hitaasti mutta varmasti, kerroksen silloin ja toisen tällöin. Viime päivät on menneet töissä ja muuttolaatikoita pakkaillessa. Muuttoon on aikaa enää viikko! Ja jo ens perjantaina saan avaimet, pari päivää aiemmin mitä alkuperäinen suunnitelma oli.
Aurinkoisia ja lämpöisiä kesäpäiviä kaikille!!
perjantai 15. heinäkuuta 2016
Helteinen heinäkuu, mikset sä jo tuu?
Tää alkukesä on mennyt aika vauhdilla eikä oo aina tuntunut ihan kesältä, lähinnä säiden osalta... Villasukatkin on olleet tarpeen välillä. Lämpimiä kesäpäiviä odotellessa onkin hyvä tikutella KyJy-töitä eteenpäin. Hitaasti mutta varmasti oonkin niitä alotellut ja muutama onkin jopa jo valmistunut.
Toissapäivänä alottelin tiskirättejä jo pari vuotta marinoiduista Dropsin Muskat -keristä. Lankaa kului näihin kolmeen rättiin 94g ja nyt on uuteen kotiin ihan uusia rättejäkin.
Muuttolaatikot täyttyy, tavaraa on lähtenyt niin kirpparimyyntiin kuin roskikseenkin. Vielä on osa käymättä läpi tästä huushollista, täällä on ihan varmasti vielä vaikka kuinka paljon mulle turhaa tavaraa.
Myös lankavarasto odottaa perkaustaan, mutta se saattanee jäädä tehtäväksi vasta muuton jälkeen. Just tosin sain myytyä jämälankapaketin, siitä tuli miinuksia yli 3kg mun lankalaihikseen. Tosin kovasti haaveilen myös lankavaraston paisuttamisesta mm. novitan 7veikan ja nallen uutuusväreillä, siellä on jokunen aika herkkuväri, mitä on vaan pakko saada... mutta jos sitten muuton jälkeen hakisin.
Työntäyteinen viikonloppu edessä, mutta se ei haittaa ollenkaan koska täällä on tosi kiva ajella viikonloppusin.. Jos arkisin saa ajella ihan rauhassa niin viikonloppusin on vielä vähemmän kiire minnekään.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016
Lempparisukat
Mikä ois parempi tapa aloittaa vapaapäivän aamu kuin selailla käsityöblogeja, pohtia mitä aloittaisi seuraavaksi ja tehdä muutaman kerroksen verran keskeneräistä eteenpäin? Värikkäitä unelmia -blogissa oli juttua lemppari villasukista. Se saikin mut pohtimaan että mitkä ne mun lempparit oikein on. Mulla on iso laatikollinen villasukkia, vähän niin kuin joka tilanteeseen sopivia löytyy.
Pengoin siis pitkästä aikaa tuota sukkalaatikkoa ja katselin että mitäs kaikkea sieltä löytyy. Itse tehtyjen lisäksi siellä on parilta kaverilta tulleet sukat, siskolta ja äidiltä totta kai. Lempparia on kauheen vaikea valita noist, mutta nämä Broken seedsit ovat kivat. Nämä taitavat olla ekat sukat jotka ovat jotain muuta kuin ihan tavalliset perussukat.
Tää oli kiva malli tehdä, mutta syystä tai toisesta nämä ovat jääneet ainokaisiksi. Kenties nyt KyJyssä putkahtaa toinen pari maailmaan..? Vaan millä väreillä tällä kertaa?
Päätin vielä napsaista kuvan koko tästä sukkalaatikosta.. Ei sukat lopu heti kesken ja voi vaikka vieraillekin tarvittaessa lainata.
Vierassukkakorikin on ollut mietteissä, ehkä sekin tässä vielä syntyy, aika näyttää.
Tarttukaapa muutkin pohtimaan omia lempparisukkia!
Lämmintä kesän jatkoa!

maanantai 4. heinäkuuta 2016
Muu-muu-muutto edessä!
Nyt on kuulkaas muutoksia ilmassa! Kävi nimittäin niin että mä muutan ihan vaan pikkasen isompaan asuntoon. Lankahuone täältä tullaan! Ei tässä ehkä näin pitäny käydä, mutta kun en keksiny syytä miksi en muuttaisi niin tässä sitä nyt valmistaudutaan muuttoon, ensimmäiset laatikot odottaa pakkaamista.
Paljon itselle ylimääräistä tavaraa olenkin laittanut tori.fihin myyntiin ja kaikeksi onneksi niitä on aika mukavasti mennytkin. Lisää löytyy melkein aina kun vähänkin alan koluta tavaroitani läpi. Ehkä nyt on hyvä aika luopua ja päästä eroon kaikesta turhasta mitä on raahattu mukana pitkään.
Kaikki tilaussukat on nyt tältä erää tikutettu ja tuossahan nuo on kauniissa kasassa. Lähtevät pikkuhiljaa uutta kotiaan kohti.
Lankoina Nalle Kukkaketo anemone jota kului 61g+64g ja 7veljestä Polkka jota taasen kului 74g+72g. Kaikki sukat ovat samaa kokoa.
Ihan kiva oli tehdä pitkästä aikaa tilauksesta sukkia. KyJy-työlistaan näistä pääsi kolme paria. Muutenkin sillä työlistalla on pari sukat ja tossut vielä odottamassa inspiraatiota.
Tää orvokki tuntuu viihtyvän mun parvekkeella aika hyvin. Se on kasvanut isommaksi kuin yksikään muu niistä kuudestatoista mitkä silloin alkukesästä ostin.. pari niistä pääsi kuivahtamaan kun oon niin huono kastelemaan (tän takia mulla ei oo sisäkukkia kun ne kuolis alta aikayksikön, ulkokukat saa sentään sadevettä päälleen välillä).
Aurinkoista heinäkuun jatkoa!!

tiistai 21. kesäkuuta 2016
Lähtölaskenta KyJyyn
Vielä pitää pari päivää jaksaa ennen kuin on aika aloittaa KyJy-työt. Mun lista alkaa olla paria työtä vaille suunniteltu.. Toki se ei takaa sitä että ne kaikki työt pysyy listalla, viime hetken muutoksethan on ihan parhaita ;) Listalta löytyy niin pieniä töitä kuin pikkasen isompiakin, aika paljon sukkia.
Ekat tilaussukat alotin viime perjantaina ja noh.. lauantaina tikutin ne valmiiksi. Nalle-lankaa kului 64g.
Toiset sukat tulee vielä samasta langasta, mutta ne tehdään sitten KyJyn puitteissa.
Löysin yhden ufon tai no löysin ja löysin, tuossa se on ollut näkyvillä.. Mutta tartuin siihen pitkästä aikaa ja aloin tikuttamaan.
En kyllä enää muista mikä siitä oli tarkoitus tulla, mutta pebanlämmitinrätiksi se on oikein sopiva. Päätyneen tuonne parvekkeelle laatikon päälle, onpahan siinäkin sitten kivempi istua kun ei aina jaksa tuota aurinkotuoli säätää tuonne.
Oon myös pitkästä aikaa löytäny yhden vanhan herkkuruoan uudelleen, nimittäin makaronilaatikko. Tein viime viikolla sitä en muista koska oisin viimeks osannu maustaa sen niin hyvin. Se oli niin hyvää että pakko tehdä tänään uudelleen ja katsoa onnistuuko maustaminen ;)
Aurinkoista viikon jatkoa kaikille! Ja oikein mukavaa juhannusta, muistetaan huolehtia kavereista ja ottaa rauhallisesti!

perjantai 17. kesäkuuta 2016
Tilaustöitä jouluksi...
Tyytyväinen olen tähänkin hihattimeen, vaikka niin tähän kuin siihen ensimmäiseen olisi voinut tehdä vieläkin pidemmät hihat. Jos teen joskus kolmannen niin ehkä siihen osaan sitten tikuttaa varmasti tarpeeksi pitkät hihat.
KyJy alkaa viikon päästä ja työlista siihen on ollut pohdinnan alla. Aika hyvin mulla on lista täyttynyt ja langatkin mietitty. Suurin osa langoista löytyy ihan kotoa, mutta yhteen tilaustyöhön pitää tilata muutama kerä.
Tilaustöitä on muutama tullut tässä ja ajattelin että jätän ne kaikki odottamaan KyJyä, vaan kun ei nyt ollut mitään tekemistä niin oli pakko aloittaa yhdet tilaussukat joihin lanka löyty ihan omasta laatikosta. Se mukava näissä tilaustöissä on että ne pitää olla valmiina vasta jouluna.
Langaksi valikoitui Nallen Kukkaketo anemone. Toivottavasti tää käy tilaajalle.. mä kun sain vaan ohjeena että jotain punaista pitäis näistä löytyä.
Töitä on aika mukavasti ens viikolla melkeen koko viikko mutta sitä ennen kolme vapaata?! Osaankohn mä olla vapaalla näin pitkään yhteensoittoon? Etenkin kun eilinen meni harkkarin kyydissä eli toisin sanoen olin lähinnä seuraneitinä ;)
Sateista viikonlopun alkua, kenties se aurinkokin sieltä vielä kurkkii tällä viikolla!
maanantai 13. kesäkuuta 2016
Vierailu Novitan tehtaalle
Kesäretkipäivä Korialle Novitan tehtaalle Novitan neulomolaisten kanssa. Kiitos vielä minun ja äipän puolesta, oli hienoa päästä näkemään ja kuulemaan mitenkä se lanka oikein syntyy. Vaikka kuvia sai ottaa, niin en ottanu kuin yhden ainoan kuvan...
Nämä taisivat odottaa vielä yhtä erää kehräyksessä...? Sanotaan että huopatossutehtaalla on hiljaista, mutta kyllä lankatehtaalla on kova ääni.
Mukaan viemisiksi saimme kesälehden, joka mulla lehden tilaajana jo onkin, mutta sisko saakoon tämän toisen.
Shoppailemaan ja syömään mentiin sitten Korian ABC:lle. Kovin kummoisia ostoksia ei kuitenkaan tullut tehtyä, sillä lankaa on enemmän kuin laki sallii... Siltä se välillä ainakin tuntuu.
Kaks kerää pinkkiä polkkaa, mikä onkin ollu ostoslistalla jo pitkään. Näistä tulee mulle jotain, joskus ;)
Lisäksi kerä puuvilla-bambua, joka pääsee mustan kaimansa kanssa pyyhkeeksi, kenties KyJy-työnä..?
Aurinkoista viikon jatkoa kaikille!!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)