Kesäkuun lopulla aloittelin innokkaana neulomaan ihan ohjeen mukaan huivia yhtenä KyJy-työnä. Innokkaana siksi että ohje oli helppo eikä sitä tarvinut koko aika katsoa. Tosin mun varmaan ois pitäny lukea se pariin otteeseen ennen kuin aloin tekemään. Ohje oli siis Janina Kallion Pretty Basic (löytyy ravelrystä) ja bongasin sen jostain blogista kevään aikana.. en vaan enää muista että kenen blogissa se oli enkä ollut sitä laittanut itselleni muistiin.
Joka tapauksessa, huivi on nyt pingotusta vaille valmis. Pingotus on pakko jättää odottamaan muuton jälkeistä aikaa koska mulla on aikamoinen kaaos täällä muuttolaatikoiden ja nyssyköiden keskellä. Vähän omalla sovelluksella tuli tuo huivi tehtyä. Paremman kuvan lupaan ottaa pingotuksen jälkeen, mutta näkeehän tuosta kuinka ihanan värisistä blingbling-langoista tuo on tehty.
Lankana mulla oli King Cole Galaxy DK, kolmessa värissä Jupiter (harmaa), Amethyst (lila) ja Pink Tourmaline (pinkki). Lankaa kului kaikkiaan 5 kerää; 3 harmaata, 1 lila ja 1 pinkki.
Lilalla ja pinkillä oon tehnyt reikäkerrokset tuohon ja harmaa on sileetä. Nuo reikäkerrokset olisi siis pitäny tehdä aina tietyn kerrosmäärän jälkeen, mutta huolimattomasti kun luin niin...
Kokoa tällä huivilla myös on reippaasti, pitkä sivu lähentelee varmasti kahta metriä.
Aikanaan ostin vain kaksi kerää tuota lankaa ja mietin mitä tekisin niistä.. en keksiny silloin ja nuo jäivät hautumaan. Alkukesästä hain sitten kolme kerää lisää ja paikallisen lankakauppiaan kanssa mietimme kuinka monta kerää mun tarvis ostaa lisää... Koska huivin pitää olla ISO.
KyJyt etenee hitaasti mutta varmasti, kerroksen silloin ja toisen tällöin. Viime päivät on menneet töissä ja muuttolaatikoita pakkaillessa. Muuttoon on aikaa enää viikko! Ja jo ens perjantaina saan avaimet, pari päivää aiemmin mitä alkuperäinen suunnitelma oli.
Aurinkoisia ja lämpöisiä kesäpäiviä kaikille!!