sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Sukkapostaus

Tää tulee varmaan jäämään tän vuoden viimeiseksi postaukseksi. Huomenna alkaa työputki, löysähkön työjoulun jäljiltä. Eilen ainakin oli huippua olla töissä, ehdittiin työkaverin kanssa käydä kaffella vaihtamassa kuulumiset.

KyJyn puitteissa tein siskolle värioksennukset, eli jämälankasukat. Lahopää kun oon niin unohdin kuvata ne ennen antamista. Nyt sain siskolta viimein kuvan niistä. Lankaa näihin kului jopa 124g, ja lähes kaikki on seiskaveikkaa.

Muutenhan tuo KyJy jäi mun kohdalla vähän kesken. Enkä nyt oo ilmoittaunut JaVaan tai JyJuun... Jos pitäis vähän taukoa noista tempauksista ;)

Itelle alotin joulupäivänä uudet sukat, niistä ensimmäinen kohta jo valmis. Kuviot lienee tunnistettavissa ;) ja ne löytyvät Ravelrystä nimillä Cox Sox ja The Bird.

Näissä lankana musta TicoTico ja Fortissima Color.



Voin kyllä todeta ettei kirjoneule ole mun juttuni. Oon liian kärsimätön seuraamaan ohjetta, mutta kyllä mä tuolla vielä parin teen.

Joulu oli ja meni täällä ilman lunta aina eiliseen iltaan asti jolloin oli oikein kunnon pyry. Saapa nähä missä kunnossa tiet on huomenna kun töihin taas matka käy. Tän päivän oon köllötelly sisällä ja aika on mennyt pitkälti tuon sukan kimpussa :D

Rauhallista loppu vuotta kaikille lukijoille ja parempaa ensi vuotta!


keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Musta joulu... vai onko sittenkään?

Näyttää kovasti siltä että tästä joulusta tulee musta... Ainakin täällä etelässä. Tänään kuitenkin töissä ihasteltiin erään asiakkaan kanssa auringonpaistetta. Tänään ajeltiin vielä ihan normaalin aikataulun mukaan ja huomenna sitten lauantai aikatauluin vähän yli klo 14 asti. Sitten alkaa mulla reilun vuorokauden joululoma. Tapaninpäivänä meen sitten taas veivaamaan rattia. Itse toki toivoin jouluksi töitä, mukavaa vaihtelua kun viime joulu meni kotona.

Viime viikonloppuna sain kuningasidean tilata itelle viime hetken joululahjan.. tai no kaksikin. Päädyin Lankakamarin sivuille ja tarjouslankoja lähinnä tilailin.

Kuuden kerän verran sieltä tuli mulle tavaraa. Onnistuin siis edes jokseenkin hillitsemään itseni.

Mielenkiinnolla odotan millaset sukat tuosta Regian Pairfect:sta tulee kun se pääsee mun käsittelyyn.



Academy Color on vanha tuttavuus, tuo väri vaan on uus mulle. Muutenpa nuo kaikki lankaset on siis uusia tuttavuuksia.

Sittenpä se toinen joululahja... Komeita miehiä on aina ilo katsella niin ensi vuodeksikin taas tilasin Oulun palomieskalenterin. Ja tuottohan menee hyväntekeväisyyteen, joten mikäs sen parempaa.


Nyt kun oon nää jo antanut niin voin täälläkin kuvan paljastaa. Eli mun siskon pojalle tein siililapaset KTM:n väreissä.
Olipahan näissäkin väkertäminen.. pienen pienet peukut =D

Näistä kuvista ja tunnelmista rauhaisaa joulun aikaa kaikille lukijoilleni!



lauantai 19. joulukuuta 2015

Herkkua ja purkkia

Mistähän sitä oikein alottaisi... Kaikenlaista on tullut taas puuhasteltua ja räpsittyä niistä kuvia.
Kavereiden kesken oli pikkuiset pikkujoulut viikko sitten. Kaveri oli tehnyt pienet lahjat, tässä kuvaa omastani. Kuten kuvasta näkyy niin suklaata siellä on ja sen lisäksi oli pieni purkki itsetehtyä huulirasvaa.

Rasva on päässyt jo käyttöön mutta suklaat on kumma kyllä vielä säästyneet.. saa nähdä säilyiskö ne vielä jouluun asti? ;)



Lasitussien kanssa oon tässä ehtiny touhuta.Lumihiutaleita ja sydämiä oon piirrellyt, ehkä nää pääsee vuoden päästä sitten joulupakettiin.. Jäi tänä vuonna vähän viime tippaan näiden teko niin ei tälle vuodelle nyt ehdi vaikka tässä vielä muutama päivä jouluun onkin.






Ja aikaa vievää puuhaa tää on myös... Osassa tusseista riittää värin kuivumiseen nelisen tuntia ja osassa on vuorokausi, jonka jälkeen nuo on uunissa puolesta tunnista puoleentoista tuntiin jääden sinne jäähtymään.

Joten vaikka ois ollut aikaa piirtää, niin ei ole ollu aikaa käyttää uunissa.
Vähän ois tietty omasta mielestä kehittymisen varaa tuossa piirtämisessä, mutta siitä voidaan olla montaa mieltä ;)




KyJyt etenee myös. Tänä aamuna valmistu pipo, käytin tässä Lidl:n anika sukkalankaa sekä Zeldan värjäämää lankaa. Sitä lankaa tosin kului vaan 37g joten täytyy keksiä jotain vielä tuohon lisäks.

Lankojakin jäi joten mietin jos vaikka kämmekkäät tekisin tähän seurauksi. En vielä oo päättänyt pidänkö tän ite vai annanko lahjaksi.



Lankamatkalta mulle tarttui myös mukaan tälläistä kangasta. Se jäi siltä matkalta mun äidille työstettäväksi ja se teki mulle jättityynyihin uudet tyynynliinat.

Ne pitäis vaan enää saada tyynyjen päälle vaihdettua...


Viimeinen osa isukin joululahjaan valmistui myös tässä aamun tunteina. Tarjottimella Rocky Roadeja, jotka on mun makuun tosi äklömakeita, mutta isukki tykkää näistä.

Tein näitä viime joulunakin hänelle. Sisko tekee pipareita ja niin on taas eräänlainen herkkukori valmis.

Helppoja ja nopeita tehdä. Mulla taisi mennä kymmenen minuuttia ja nuo olivat sitten jo valmiit jääkaappiin hyytymään. Siellä ne saa huomiseen asti olla.






Vapaa viikonloppu jatkuu näin lauantain osalta käsitöiden ja leffojen merkeissä. Joulun tai no aaton ja tapaninpäivän oon töissä. Samoin uusivuosi vierähtää töiden merkeissä.. UV:n jälkeen kun oikeastaan kaikki muut tulee vapailta töihin, alkaa mulla viiden päivän vapaa.

Nyt kuitenkin ne puikot käteen ;) Mukavaa joulun odotusta kaikille!


keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Pipoa ja lankaa kera lasipurkin

Meinasin kirjottaa että vietän vapaapäivää, mutta enpäs vietäkään kun olinhan mä aamun töissä... Ajelin mulle uutta ajosarjaa, opin paljon uutta ja vitsailin asiakkaiden kanssa.
Töiden jälkeen hurautin arvauskeskukseen eikun siis terveyskeskukseen rokotettavaksi.. Hoitaja kehu kun joku pitää huolen rokotuksistaan =D

Kotona kävin syömässä ja sitten keskustaan. Kävin vilauttamassa tuota mun jalan tatuointia. Ikävästi mun tatuoija ei ollu paikalla, mutta yks toinen oli ja se katto tuon läpi eikä löytäny siitä kohtia joista ois väri lähteny.

Sieltä lähdettyä mietin että jos kaupassa poikkeis.. joo kävin kyllä kaupassa, mutten ruokakaupassa vaan paikallisessa lankakaupassa.. Sieltä tulla tupsahti mukaan kaks kerää lankaa.

Aamulla tipautin myös postipojan vietäväksi pipon kaverille. Siltä oli edellinen hävinny.
Niinpä mä tekasin mustasta seiska veikasta uuden pipan. Resori 1o1n ja sitten valepalmikkoa...

Tänään oon myös tehny joulusiivousta vaikka oonkin joulun töissä niin onhan se hyvä olla koti siistinä.





Joku aika sitten postasin kuvan lasitusseista. Ne oon nyt vihdoin saanut testattua. Piirrokset meni vähän sinne päin, mutta eipä se haittaa.

Koska tusseissa oli eri kuivumis-ja lämmitysaikoja testasin tähän yhteen nyt vain näitä kahta joissa oli samat ajat.
Ja ihan tavalliseen pilttipurkkiin piirtelin, niitä kun oon tässä nyt säästellyt. Kannetkin on vielä tallessa, en tosin tiedä tarviinko niitä mihinkään...


Lopputuloskin on tuossa näytillä... ikävä kyllä kuva on aika huono, mutta kaiketi siitä jotain näkee. Lupaan ottaa parempia kuvia kun saan enemmän tehtyä ja ajatuksen kanssa.

Nyt puikot suihkimaan josko ees noi pari pienempää KyJyä saisin ennen määräaikaa valmiiksi ;) Pistäkäähän puumerkkiä kun olette täällä käyneet =)



keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Vapaapäivän huvituksia

Vapaapäivä... alotin sen "ikävimmällä" asialla eli kävin ensin suuhygienistin tarkastuksessa; legot on kunnossa. Sen jälkeen vein iiiiiiiison kasan kolikoita pankkiin, kylläpä ne painoi paljon.

Sitten yksi päivän parhammista osuuksista eli shoppailu... Vähän ruokaa, mutta pääasiassa keskityin lankaostoksiin. 

Hups vaan ja mulla oli tänään joulu. Tämä kasa on siis mun joululahja itselle.

Jokea, Nallea, Nalle Taikaa, 7veikkaa; nostalgiaa, raitaa ja viidakkoa ja Huurretta.

Ja nyt langanostolakkoon, ainakin loppuvuodeksi ;) ...ja jos vaikka ens vuonnakin yrittäis vähän hillitä. Tänä vuonna ostettuja lankoja on kertynyt yli 10kg, mutta kulutus ei ole pysynyt mukana tässä.

Toinen päivän parhaista jutuista liittyy vähän töihin.. Kävin tutustumassa yhteen linjaan jota ajan ens viikolla ekaa kertaa. Siinä oli pari mutkaa mistä en ollut ihan varma miten ne ajetaan, mutta nyt tiedän ja tulioahan tutustuttua vähän paremmin yhteen työkavereista.

Nyt loppuilta kuluu puikkoillessa yhden pienen miehen joululahjaa.. Mikä se on, olkoon vielä salaisuus ja paljastukoon vasta myöhemmin tässä kuussa ;)