perjantai 17. huhtikuuta 2015

Jotain valmista

Aattelin esitellä viimeaikoina valmistuneita neuleita muutaman. Neulomistahti on koulun myötä tosiaan aika hitaanlainen, mutta koko aika on jotain kesken. Nyt olen innostunut jämäsukkien tekemisestä. Jämälankoja mulla on pari laatikollista ja niitähän tuppaa syntymään lisää melkeen koko aika...

Viimeisimpinä valmistui eilen sukat äipälle, joka ei vielä tiedä niistä mitään. Näistä löytyy nallea, fabelia, jotain regiaa ja vaikka sun mitä. Kaikki kuitenkin kutakuinkin samanpaksuisia.





 Itsellekin on valmistunut yhdet sukat, ne on kokonaan fabelia, harmaata yksiväristä sekä musta-harmaa-valkoista pätkävärjättyä. Raitojen paikkaa vaihtuu sukissa, sen tarkkasilmäiset saattavat huomatakin.














Sukulaistytölle tuli neulottua pipo, Novitan Huvila -langasta. Hermo meinasi mennä kavennusten kanssa että sain niistä siistit. Mutta lopulta onnistuivat.

Josko sitä alkaisi sitten suunnittelemaan seuraavia jämäsukkia... Tai lähinnä niitä lankoja etsiskelen tuolta laatikoistani. Seuraavien sukkien saaja ei halua valkoista ja tais olla pari muutakin väriä mitkä eivät kelvanneet joten pitää vähän penkoa.

Mukavaa viikonloppua kaikille!!

3 kommenttia:

  1. Kivoja sukkia ja pipo on ihanan keväisen pirtsakka. Mukavaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna Maalta kommentistasi! Tää sunnuntai meni vähän sairastellessa, mutta puikot heilui ahkerasti

      Poista
  2. Jämälangoista saakin hienoja väriyhdistelmiä ja kivoja sukkia eikä ole pelkoa, että samanlaisia vilahtelisi kovin usein vastaan! Toivottavasti tauti hellittää pian! Mukavaa alkanutta viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista