perjantai 8. huhtikuuta 2016

Kuvapläjäys


 Nyt on kuulkaas puikot viuhunu oikein urakalla... Valmista on tullut ja viimesin tänä aamuna. Toki lankaakin on tullut haettua pari kerää, mutta ne on yhtä lukuunottamatta kulutettu jo.

Pinkistä Cotton Bamboosta tekasin käsipyyhkeen vessaan. Siellähän se on ollut jo käytössä ja oon tykännyt, kuvan keristä musta cotton bamboo on siis ainoa mitä en oo vielä tikuttanut..

Joki-langasta tein kaverille synttärilahjaksi tossut ja sock stopilla tein kummankin pohjaan kaverin nimen. Löytääpähän omat tossunsa.

Vielä kun ehdittäis näkemään niin pääsisin antamaan nämä..



Siskolle tein synttäriksi sukat, lankana pinkki fortissima color ja musta ticotico, lankaa kului vajaa 100g yhteensä. Näissä meni aika hyvin noi vaaleet raidat samoihin kohtiin vaikken kohdistanu mitenkään niitä.

Jämäsukkia siskolla ei myöskään voi olla koskaan liikaa joten teinpä tänä aamuna nämä valmiiksi. Aikamoiset värioksennukset näista tuli, mutta jämälankavarasto väheni lähes 200g


Valmiiksi sain myös omat sukkani regian active langasta. Käyttökokemusta ei vielä näistä ole sovittamista enempää, mutta ensituntuma oli mukavan pehmeä.

Kerron lisää kun nämä on olleet jalassani pidempään kuin puoli minuuttia ;)

Nyt lounasta naamariin ja kohta töihin tien päälle, oon saanut koko viikon ajella pitkää matkaa ja niin vielä tänäänkin. Tää on kyllä hurjan mukavaa, vaikka niin on kyllä paikkurikin.

ps. Sain mun todistuksen, logistiikan perustutkinto on suoritettu ja loistavin arvosanoin ;)

2 kommenttia:

  1. Onnittelut hienosta koulusuorituksesta!! Ilosen värisiä neulomuksia oot pistäny tulemaan aivan urakalla. Mulla on neulomisinto aivan tyystin kateissa - no muita käsitöitä oon toki vähän yrittäny saada aikaan ja taimia kasvatellu. Päivät vaan tahtoo mennnä niin nopeasti että tuntuu kuin ei mitään ehtis saada aikaan. Oonkohan haukannu tekemistä enempi kuin mihin resurssit riittää.... Mukavia ajoja sinulle ja aurinkoa kevääseen!

    VastaaPoista
  2. Kiitos ievastiina! Mulla oli tuo maaliskuun alku ihan kuollutta käsityörintamalla, mutta sitten löyty taas innostus :D

    Aurinkoista kevään jatkoa sinulle!

    VastaaPoista