torstai 1. syyskuuta 2016

Ei oo lomailu helppoa...

Uskokaa tai älkää mut ei tää lomalla oleminen helppoa ole! Viime viikonloppu oli vapaata jo, siivoilin ja laittelin viimeisiä tavaroita paikoilleen keittiössä, jossa äiti oli laatikoita purkanut.. Toki käytiin kaverin kanssa siellä ikeassa, josta löysin keittiön nurkkaan kaapin, siitä kohta lisää... Mutta maanantai, eka lomapäivä.. Kävin aamulla kaupassa ihan rauhassa ja jo ennen puolta päivää oli fiilis että saisko mennä töihin?!?!??!
Noh, en sentään soittanu pomoille et keksikää mulle nyt jotain, vaan laitoin DVD:n pyörimään ja nostin jalat ylös. Mutta montaa kertaa sen päivän aikana oli fiilis että mä haluun töihin.
Tiistaista lähtien mulla on ollut tässä pientä ohjelmaa ja olenkin pikkuhiljaa päässyt lomafiilikseen. Olen jopa aloittanut pari uutta käsityötä ja saanut toisen niistä valmiiksi.

Kerronpa sitten vähän uudesta keittiön kaapista... Kuten kuvasta näkyy niin aika kiva kaappihan tää Brimnes -sarjaan kuuluva kaappi on. Mä vaan annoin sille nimeks Karsee Kaappi, koska kokoaminen tuotti hiukan ärräpäitä ja päänvaivaa.. Ja esimerkiksi ovien kiinnittäminen piti tehdä vähän vaikeamman kautta.
Kaappi on kuitenkin kasattu ja se on saanut sisältöä..

Karseella Kaapilla on myös veli; Perkeleen Penkki.. joka sekin on ikeasta ostettu.. Tähän hätään mulla ei nyt siitä ole kuvaa, mutta siis Tjusig -niminen säilytyspenkki, jossa siis pari hyllyä kengille.

Käsitöistä... Ne on alkaneet taas maistua enenevässä määrin ja mun sohvapöytä alkaa olla kuorrutettu keskeneräisillä töillä.
Synttärilahjaksi sain kaks kerää TeeTeen Pallas -lankaa, josta tekasin itelleni pipon
Lilaa ja mustaa Pallasta kului yhteensä 42 grammaa, joten niistä sais vielä jotain muutakin... Ehkä kämmekkäät? Tai toisen pipon?

Jätän ne nyt hautumaan ja odottamaan ideaa, kyllä se sieltä tulee ;)

Pipon lisäksi päätin tehdä käsineet. Puhutaan nyt käsineistä koska en oo vielä päättänyt tuleeko näistä kämmekkäät, kynsikkäät, sormikkaat vai lapaset?! Pian se pitäisi päättää kun olen siinä kohtaa missä pitäis alkaa tehdä sormien reikiä tai olla tekemättä.

Näistä tuleekin aika päheen väriset eikö vaan? Lankana Hot Socks:n Flash musta-keltaisena. Luulis näiden käsineiden löytyvän sitten repun pohjalta paremmin kun täysin mustien...

Ja hei, mitä oliskaan loma ilman lankaostoksia?? No ei yhtään mitään.. olin ettimässä ihan jotain muuta cittarista, kun bongasin että siellähän lankoja tarjouksessa.. Yhteensä neljä kerää Nallen Taikaa pomppas mun mukaan ja mitkä herkkuvärit, vaika itse sanonkin.
Vähän tässä mietin että hyppäiskö nää kerät marinoitumaan tuonne lankalaatikkoon vai lähtiskö nää mökkimatkalle mukaan?
Lauantaina ois sinne lähtö ja ainoa mitä oon jo pakannut niin käsityökassi.. sieltäkin voi vielä jotain puuttua, täytyy huomenna katsoa.

Kertokaan miten te ootte päässeet lomafiiliiksiin? Meneekö siihen päivä, kaks vai kolme? Ja mitä se vaatii; täysin vapaata vai jotain pientä kivaa tekemistä?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti